<<Etusivu / Vaaliteemat    

 

Suomi on kansallisvaltiona suomalaisten koti

Suomen kansallisen edun vartija

Aaro Mikkonen

 

Etusivu / vaaliteemat

Ehdokkaan tiedot

Kirjoituksia

Kainuun kulttuuria

Tulosta esitteitä

Linkit

Yhteydenotto

 

 

Rajavartiolaitos

 

 

 

 

 

 

 

Aaro Mikkosen uusi kirja!

 

Hoida metsiä hyvin

 

  Ympäristöasioista ja metsistä päättävät ja keskustelevat usein sellaiset henkilöt, jotka eivät ole alan asiantuntijoita, eivätkä ymmärrä suuria kokonaisuuksia. Usein he saavat

itse toimeentulonsa muun toiminnan kautta ja harvoin he hahmottavat luonnon ja metsien merkityksen yhteiskunnan ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta.

  Metsänhoitoon liittyvät asiat ovat tulleet juuri nyt hyvin ajankohtaisiksi. Luonnonsuojelun ja tehometsätalouden vastakkainasettelu on voimistunut. Metsä voidaan hoitaa niin, että ympäristö- ja työllisyysasiat on otettu huomioon.

Havumetsien hyvä hoitaminen on tärkeää myös siksi, koska otsonia muodostuu männyn neulasten kärjissä. Otsoni puhdistaa ilmankehän saasteita luonnon omalla menetelmällä. Asia on niin tärkeä, että se pitäisi huomioida Kioton ilmastosopimuksessa.

  Tämä kirja pyrkii tuomaan uutta näköalaa ja toivoa. Hyvä metsänhoito on perusedellytys Suomessa harjoitettavalle metsätaloudelle, ympäristönhoidolle ja puunjalostukselle.

Uskallankin väittää, että nykyisestä virheellisellä metsäneuvonnalla ja puutteellisella metsänhoidolla on aiheutettu miljardimenetykset suomalaisille metsänomistajille ja sitä kautta myös koko yhteiskunnalle.

  Tässä kirjassa esitetään uutta tulevaisuuden suuntaa maassamme harjoitettavalle metsätaloudelle. Kirja on metsäalan tietokirja, sekä samalla valistuskirja, joka perustuu useisiin tutkimuksiin ja käytännön kokemukseen metsäammattilaisena ja maaseudun tuntijana.

  Kirja pyrkii tuomaan näköalan metsäkansalle ymmärrettävällä kielellä kuvin ja sanoin. Kirjan avulla voitte tutustua Suomen metsäasioihin, sen kehittämisen uusiin näköaloihin ja tulevaisuuden visioihin. Sen tulisi kuulua jokaisen maanomistajan, kesämökin omistajan,

metsäasioiden parissa työskentelevän, metsäkoulujen ja metsäasioista päättävien sekä niistä kiinnostuneiden henkilöiden kirjavalikoimaan.

 

Metsätalousinsinööri

Aaro Mikkonen

Myynti ja markkinointi:

Metsänetti AMJ ky

Paltamontie 56 A

89200 Puolanka

Puh 044 – 542 8050

Katsele kirjan kantta (PDF 70 kt)

Katsele kirjan takakantta (PDF 717 kt)

Katsele kirjan mainosta (PDF 257 kt)

Tilaukset:

aaro.mikkonen@webbinetti.net

(hinta 30 €/kpl + postitus 5 €)

   

 

"Valta kuuluu

Suomessa kansalle -

 käytä sitä NYT!"

Aaro Mikkonen

Metsätalousinsinööri

 

Perussuomalaiset rp.

 

 

 

 

 

 

       

 

     

 

     
     

 

 

     

© Aaro Mikkonen 2004